Wednesday, October 12, 2011

De Civitate Dei


Otsikko: de civitate dei
Viestejä yhteensä: 75
Keskustelu aloitettu: 12.10.2007 09:53
Viimeisin viesti: 23.10.2007 06:29

 
 Kirjoittanut: MikkoL, 12.10.2007 09:53
kuvailen tällä palstalla pyhän Augustinuksen suurteosta de civitate dei

kommentit, kritiikki ja korjaukset ovat sydämellisesti tervetulleita!
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 12.10.2007 10:03
22 osainen teos on kokonaan verkossa luettavissa

englanniksi
http://www.wischik.com/lu/senses/city-of-god.html

alkukielellä latinaksi
http://www.thelatinlibrary.com/august.html


Ensimmäisestä 10 osasta on vuonna 2003 julkaistu suomenkielinen käännös, jälkimmäinen osa lienee tekeillä.

Augustinus: Jumalan valtio, Osa I (Kirjat 1?10). WSOY, Helsinki 2003.
 
 Kirjoittanut: AnttiL, 12.10.2007 10:08
juu jälkimmäinen on käännetty, mutta se odottaa kai vielä painattamista ellei sitten ole jo tullut ulos.
MikkoL: kiitos tiedosta, se on upea lahjakirja vuosia täyttävälle tai vaikka joululahjaksi.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 12.10.2007 10:06
ja näin se alkaa

AUGUSTINI DE CIVITATE DEI LIBER I

[Pr] Gloriosissimam ciuitatem Dei siue in hoc temporum cursu, cum inter impios peregrinatur ex fide uiuens, siue in illa stabilitate sedis aeternae, quam nunc expectat per patientiam, quoadusque iustitia conuertatur in iudicium, deinceps adeptura per excellentiam uictoria ultima et pace perfecta, hoc opere instituto et mea ad te promissione debito defeendere aduersus eos, qui conditori eius deos suos praeferunt, fili carissime Marcelline, suscepi, magnum opus et arduum, sed Deus adiutor noster est.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 12.10.2007 22:10
Kirjoittaminen vei aikaa. Tässä on eräs tutkimuksen esittämä aikataulu:

Alarik valloitti kaupungin 24.8. 410

Kirjat 1-3. viimeistään 1.9. 413
Kirjat 4-5. keväällä 415
Kirjat 6-10. 417
Kirjat 11-13. 417/18
Kirjat 14-22. 426/27

Augustinus kuoli 28.8. 430

Kaikkiaan teoksen kirjoittaminen vei Augustinukselta ainakin kolmetoista vuotta.

On mahdollista että kolme ensimmäistä kirjaa kulkivat aluksi erillisenä teoksena.
MikkoL: kirjojen ajoitus on otettu O'Donnellin asiantuntevasta artikkelista Pennsylvanian yliopiston sivuilta

http://ccat.sas.upenn.edu/jod/augustine/civ.html
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 12.10.2007 22:19
Koska kirja on liaan suuri yhteen codex versioon, Augustinus itse kehotti jakamaan sen viiteen eri osaan

I 1-5
II 6-10
III 11-14
IV 15-18
V 19-22

Augustinuksen suurteoksesta on säilynyt 394 käsikirjoitusta.

vanhimmat niistä ovat
Kirjat 1-5 Lyon, Bibliotheque Municipale, 607 (500-luku)

Veronensis XXVIII(26) Kirjat 11-16 (400-luku)

Paris Bibliotheque Nationale lat. 12214 Kirjat 1-9 (500-luku)

Ensimmäinen painettu teos ilmestyi Subiacossa vuonna 1467.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 13.10.2007 08:06
Alarikin hyökkäyksen aikana 24.8. 410 Augustinus oli itse Hippossa, joka on nykyinen Annaban kaupunki Algerian koiliskulmassa Tunisian rajalla (n. 350.000 asukasta).

Augustinuksen ensimmäinen kommentti Rooman valtaukseen on saarnassa, jonka hän piti samana vuonna 410 (saarna 81). Hän ei vielä tiedä yksityiskohtia, ja olettaa, että kaupunki on pahasti hävitetty. Pakolaisia on tuohon aikaan jo saapunut Roomasta pohjois-Afrikkaan.

Seuraava Rooman valtausta käsittelevä saarna (105) on vuoden 410 lopulta tai kesän alusta 411. Nyt hänellä on jo parempi kuva siitä, miten hellävaraisesti Alarik oli sittenkin toiminut visigoottiensa johtajana.

Kolmas saarna (296) on päivätty 29.6. 411 Pietarin ja Paavalin juhlana, ja Augustinus mainitsee siinä heidän kirkkonsa Roomassa, jotka säästyivät.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 13.10.2007 08:10
Vuoden 412 kuluessa Augustinus puhuu julkisesti Roomasta jonkin verran.

Nyt hänen saarnoissaan ja kirjeissään ovat ensisijalla piispa Donatiuksen ympärille noussut kohu ja Roomasta paennut Pelagius, joka kävi Hippossa ja jonka kelttiläispohjaisiin ajatuksiin ihmisen perimmäisestä hyvyydestä Augustinus nyt tutustui.

Vuonna 413 ilmestyivät sitten ensimmäiset kolme kirjaa De civitate dei teoksesta, jolla on ollut niin valtava merkitys länsimaiselle kristilliselle kirkolle kautta aikojen.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 13.10.2007 21:20
Rooma on kukistunut.

Itse asiassa kerrotaan, että Augustinus olisi jo aikaisemmin kehitellyt ajatusta Jumalan kaupungista ja ihmisten kaupungista.

Mutta nyt hän sai hyvin konkreettisen tavan lähestyä tätä teologista aihetta, kun ihmisten kaupunki oli joutunut vihollisen valtaan.

Ensimmäinen kirja alkaa keskustelulla pakanoiden arvostelusta kristittyjä kohtaan. "Hylkäsitte jumalat, ja nyt he ovat antaneet Rooman vihollisen käsiin"

Sitten Augustinus lohduttaa Rooman valtaukseen joutuneita kristittyjä,omaisuuden menetys, nälkä, hautaamatta jääminen ja erityisesti raiskatut, joista jotkut olivat häpeissään tehneet itsemurhan ja toiset joutuneet ivan kohteiksi.

ensimmäisen kirjan lopussa Augustinus puhuttelee pakanoita ja nuhtelee heitä.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 15.10.2007 06:01
Kirja I

Augustinus ilmeisesti ajattelee oikeita ihmisiä eikä teoriaa, Alarikin gootteja Roomasta pakenevia kristtittyjä ja pakanoita, jotka asettuivat Hippokseen.

Näiden kautta hän puhuttelee kaikkia, jotka syyttivät kristittyjä Rooman valtauksesta. "Te hylkäsitte jumalat ja poistitte Voiton patsaan senaatista, näin kaupunki joutui vihollisen valtaan, mitä ei lähes tuhanteen vuoteen ole ennen tapahtunut".

Ja todella, piispa Ambrosius oli käynyt 390-luvulla voimalla valtion hallinnossa olevien pakanallisten symbolien ja tunnuskuvien kimppuun keisari Gratianin suosiollisella luvalla, ja tuskin oli kymmentä vuotta kulunut kun vihollinen oli kävellyt porteista sisään.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 15.10.2007 06:06
Augustinus moittii näitä arvostelijoita siitä, että he eivät huomaa, kuinka juuri usko Kristukseen oli suojellut heitä valtauksen aikana kahdella tavalla.

Ensinnäkin monet heistä olivat paenneet kristittyjen kirkkoihin ja kappeleihin goottien heiluessa kaduilla miekkoineen ihmisiä ja sotasaalista metsästäen. Augustinus muistuttaa, kuinka kirkot alttareineen ja risteineen ja marttyyrien muistoineen suojelivat turvapaikkoina niiden ovesta sisään paenneita.

Toiseksi Alarikin gootit uskoivat itse Kristukseen ja tämä esti heitä tunkeutumasta kirkkoihin ja vaimensi heidän mekastustaan kaupungin kaduilla.

Kumpikin pakolaisten hengen pelastanut näkökohta kannattaisi pitää mielessä, hän sanoo pakanajumaluudet syrjäyttäneen Kristuksen syyttäjille.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 15.10.2007 06:16
Augustinus puhuttelee erityisen vakavasti niitä Kristuksen syyttäjiä, jotka pelastuivat vaarasta näyttelemällä olevansa kristittyjä.

Ensin he etsivät henkensä hädässä suojaa Hänen nimestään ja paikoista, jossa Häntä palvotaan, ja selvittyään pulasta alkavat pilkata sitä nimeä, jossa ovat pelastuneet.

Hän kehottaa heitä pahan puhumisen sijasta ylistämään Jumalaa pelastumisestaan.

Iankaikkinen kuolema ja pimeys näkyy hänen sanojensa taustalla, ihmisten kaupungin tuho on yksi asia, pakeneminen tästä maailmasta Jumalan kaupunkiin on aivan toisenalinen pelastuminen.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 15.10.2007 06:20
Homerokseen ja Aeneakseen vedoten Augustinus kertoo, miten harvinaista tuo Kristuksen kirkon antama suoja on. Pakanoiden jumaluudet ja niiden kuvat eivät ole auttaneet.

Kuinka esimerkiksi Troijan valtaajat surmasivat Priamin temppelissä ja miten Minervan kuva joutui vihollisten käsiin.

Augustinus lausuu selvin sanoin, että ei tämä Minervan kuva ketään suojellut, vaan ihmiset suojelivat tätä kuvaa. Ja kun nuo ihmiset oli surmattu, patsas joutui avuttomana vihollisten käsiin.

Hän vetää tässä tärkeää viivaa pakanallisen ajattelun ja elävän uskon välille, joka usein on myöhemmin unohtunut.

Pakanallinen, esineeseen kohdistuva usko voi näkyä suurissa kirkoissa vaikkapa vääränlaisena ikonin tai pyhäinjäännöksen palvontana esineenä.

Minkähänlaisten epäjumalien turviin aikamme ihminen asettaa elämänsä ja turvallisuutensa Kristuksen unohtaen?

Onko mahdollista, että rakentamamme suomalainen kaupunki erilaisine taloudellisine ja sosiaalisine turvajärjestelmineen on jollekin elämän syvin turva ja tuki?
Kehdosta hautaan.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 15.10.2007 06:26
Augustinus maalaa lukijoidensa silmien eteen kaksi kuvaa:

Pakanoiden hyvin tunteman Vergiliuksen runojen jumaluudet, jotka eivät tuon suuren runoilijan omien sanojen mukaan ketään pysty auttamaan, vaan ovat riippuvaisia ihmisten avusta. Zeuksen temppeliin menneet saivat siellä surmansa.

Tätä vastaan hän asettta Roomassa olevan Pietarin ja Paavalin nimelle pyhitetyn rakennuksen, jonka sisälle paenneet kristityt ja pakanat pelastuivat.

Ja nyt he syyttävät, että voimattomien pakanajumaluuksien ja niiden patsaiden hylkääminen Kristuksen tähden oli Rooman valtauksen syy.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 15.10.2007 07:33
Roomalaiset itsekin odottivat temppelien ja jumalankuvien hävittämistä, jos vihollinen pääsee kaupunkiin. He tekivät itse samoin nauraen kukistamiensa kaupunkien jumalankuville aseineen.

Kaupunkien valtauksen raakuudet, ryöstöt, raiskaukset, lasten riistäminen vanhempien käsistä temppelienkin suojista vuetövöjsu orjuuteen, itku ja valitus ovat luonnollista elämän menoa.

Sen sijaan goottien osoittama kunnioitus Rooman kirkkoja ja niihin paenneita kaupunkilaisia vastaan on osoitus Kristuksen vaikutuksesta heidän keskuudessaan.

Kristus aiheutti Alarikissa jotain, johon hurskaimmatkaan pakanallisen Rooman kenraalit eivät olisi kyenneet joukkojensa kanssa.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 15.10.2007 10:50
Saatat ehkä tässä vaiheessa kysyä, kun kirjaa I on katsottu muutama kappale, että tarvittiinko noiden havaintojen tekoon tosiaan Kristuksen Jeesuksen valitsema ja kouluttama erikoismies?

Pystymetsästä manikeuksen ja tämän maailman huvitusten ja loiston keskeltä kutsuttu kaveri, itse piispa Ambrosiuksen opettama?

no ei. muutama lohdullinen ajatus vasta.

mutta ei hermotusta. kaveri kirjoitti kirjaansa 13 vuotta.

(tekstini seuraamista ja kommentoimista auttaa, jos luet englantilaista tai suomalaista käännöstä kanssani)
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 16.10.2007 18:59
Rooman valtauksessa siis tapahtui tällaista, että kirkot suojelivat aivan rakennuksina niihin paenneita ihmisiä.

Joku Augustinuksen kuulijoista ihmettelee, miksi Herra näin suojeli myös jumalattomia ja kiittämättömiä, eikä ainoastaan hurskaita.

Augustinus vastaa, että tällainen on Jumala, joka "antaa auringon paistaa niin hyville kuin pahoille"

Mutta silti on ero, hurskas joutuu elämän kolhimaksi siinä missä jumalatonkin, ja jumalatonta Jumala varjelee siinä missä hurskastakin, koska Hän on hyvä.

Mutta tämän ulkonaisen kaupungin ja sen antama turva ei niin ihmeesti ilahduta hurskasta eikä sen romahtaminen perinjuurin järkytä häntä, jonka turva on Jumalassa.

Jumalaton sen sijaan nauttii sen turvasta ja menettää ulkonaisen turvan katoamisen myötä kaikkensa.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 16.10.2007 19:10
"Vaikka hyvät ja pahat ihmiset kärsivät samalla mitalla, emme saa ajatella ettei näiden ihmistenkään välillä olisi mitään eroa, kun heidän kärsimystensä välillä ei ole eroa."

"Sillä kuten sama tuli saa kullan kimaltamaan ja heinät savuamaan, ja kuten saman seipään lyönnin alla oljet murskaantuvat ja jyvät puhdistuvat ja kuten samalla paineella astiasta puristettuna roskat ja öljy eivät sekaannu, niin sama väkivalta koettelee, puhdistaa ja kirkastaa hyvän, mutta kiroaa, turmelee ja tuhoaa pahan."

"Ja niin samojen koettelemusten keskellä pahat vihaavat ja pilkkaavat Jumalaa, kun taas hyvät ylistävät ja kiittävät Häntä"

"samalla tapaa hämmennettynä muta lemuaa inhottavasti ja hajuvoide tuoksuu ihanasti"

de civitate dei 1.8 katkelmia
 
 Kirjoittanut: mama, 16.10.2007 19:36
"Sillä kuten sama tuli saa kullan kimaltamaan ja heinät savuamaan, ja kuten saman seipään lyönnin alla oljet murskaantuvat ja jyvät puhdistuvat ja kuten samalla paineella astiasta puristettuna roskat ja öljy eivät sekaannu, niin sama väkivalta koettelee, puhdistaa ja kirkastaa hyvän, mutta kiroaa, turmelee ja tuhoaa pahan." (Augustinus)

Tuossa on aika huikea vastaus kärsimyksen propleemiin.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 16.10.2007 20:39
ajattelin aivan samaa, mama, tämä nousee jo tuon historiallisen tilanteen yli, Augustinus katselee ajallista katastrofia hengellisin silmin.

Herra yksin tietää nuo minuutit Estonian kallistuessa ja upotessa hyiseen mereen.

Erilaisia taitavat olla surevien läheisten kertomukset. Liekö niitä kukaan edes kerännyt, ruotsia ja eestiä kun etupäässä ovat, suomeksikin.
 
 Kirjoittanut: mama, 16.10.2007 21:24
Lenkillä kävin ja tuollainen lohduttoman puoleinen ajatus pääsi mieleeni, kun on olo kuin murskatulla oljella...
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 17.10.2007 07:25
Augustinus pohtii edelleen kristityn suhtautumista kaupungin kokemaan kohtaloon.

Tapahtuma kutsuu tutkistelemaan omaa itseään, olisiko kristityn elämässä syntejä, jotka vetäisivät tällaisen Jumalan vihan?

Jokainen ihminen lankeaa syntiin ja lihan haluihin, kristitty ei tosin sillä tavoin julkeasti kuin moraalittomat, jumalattomat pahat ihmiset, mutta lankeaa kuitenkin, ehkä harvoin ehkä jopa useinkin, koska hänestä synti näyttää vähäisemmältä.

Ja entä vastuu ympärillämme oleva ihmisten meno, jonka tähden Jumala nyt rankaisee?

Augustinus sanoo, että sokaisemme itse pahalla tavalla omat silmämme näkemästä niiltä tilaisuuksia, joita meillä olisi nuhdella ja opettaa näitä kohtalokkaita syntejä tekeviä.

Ehkä emme vain viitsi. Tai meitä hävettää pahentaa heidän mielensä. Tai pelkäämme menettävämme arvokkaan ystävyyden, joka mahdollistaisi saavuttaa tavoittelemaamme tai heikkoina pelkäämme menettävämme etujamme.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 17.10.2007 07:34
Augustinus ajattelee tähän maailmaan sopeutuneita kristittyjä, jotka kyllä paheksuvat pahojen ihmisten julkeita syntejä, eivätkä itse niihin osallistu. Ei siksi, että rakastavat Jumalaa vaan koska he pelkäävät Jumalan tuomiota ja ikuisuutta.

Nämä kristityt elävät kuitenkin itse omissa "lievemmissä" synneissään vaikka karttavatjulkisyntejä. He pitävät omiaan "vähemmän pahoina" eivätkä itsekkäistä syistä ota mitään vastuuta niistä julkisista synneistä varoittamisesta, jonka tähden Jumalan rangaistus kaupunkia kohtaa.

Maalattuaan tällaisen hengellisen kuvan kristityistä, Augustinus toteaa, että kun Jumala sitten rankaisee heitä yhdessä pahojen kanssa, rangaistus on heille kipeä, koska se koskee juuri niitä tämän ajan herkkuja, jotka estivät heitä nuhtelemasta julkisyntisiä.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 17.10.2007 07:40
Minusta olisi itse niin helpottavaa sanoa Augustinukselle, että eiväthän nyt kristityt tuollaisia ole.

Mutta kun totuuden nimessä on sanottava, että syvälle hän meitä Herran Jeesuksen Kristuksen kirkkoon nykyaikanakin kuuluvia ihmisiä katselee, etenkin minua.

Ymmärrän, että hän ei tarkoita kristityn tehtävän olla koko ajan moraalin vartijana suuna päänä tuomitsemassa kaikkea, mitä ympärillään näkee ja kirjoittamassa lehtikirjoituksia liian monia abortteja tai halpaa viinaa vastaan.

Hän tarkoittaa, että sokaisemme tahallamme silmämme näkemästä sitä tilaisuutta, jonka Herra itse antaa meille todistaa vanhurskaudesta ihmisten syntien paljastamiseksi ja kutsuksi parannukseen.

Aika on vaieta, aika puhua.

Jos emme avaa suutamme silloin, kun on aika avata suu, takana voivat olla varsin itsekkäät ajalliset motiivit, tämän kaupungin rakkaus eikä Jumalan kaupungin.

Miksi sitten mukisemme, jos meitäkin rangaistaan noiden syntisten tähden kun olemme kiinni samoissa tämän maailman kahleissa?
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 17.10.2007 07:51
Lain saarnaa oikealla tavalla, hengellistä lain käyttöä.

Augustinuksen terävä opetus tunkee luihin ja ytimiin, eikä jää pinnalliseksi ulkonaisten asioiden luetteloksi ja hameen pituuksien mittaamiseksi.

Pyhä Henki johdattaa kaikkeen totuuteen. Tällaisessa lain saarnassa on totuudellisuuden maku, jota yksikään ihminen ei pysty väistämään. "Noinhan se on" hän joutuu hiljaa sydämessään sanomaan.

Ihmistuntemus, ihmiselämän todellisuuden keskellä oleminen ja Jeesuksen tavoin totuudellisesti ja rakastaen kanssakulkijoita katsellen. Siinäpä haaste!

Helpompi on sulkeutua hurskaiden luostariin ja antaa maailman mennä menojaan, ottamatta siitä mitään vastuuta. Kunhan me pääsemme perille.

Martti Lutherin opetus nousee samalta todellisuuden tajuamisen raittiilta ja suolaiselta pohjalta kuin hänen oppi-isänsä Augustinuksen, ei jostain uskonnollisten perinnäissääntöjen suosta, joka vain ajaa pois rehellisen sielun.

Augustinuksen lain saarna ei myöskään kutsu pinnalliseen parannuksentekoon, joka taas seuraavissa seuroissa uusitaan, vaan syviin rakenteellisiin asennemuutoksiin.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 17.10.2007 07:56
Eikö olekin hienoa!

ja olemme vasta vähän alusta vilkaisseet tuon Herran Jeesuksen Kristuksen valitseman ja opettaman Jumalan miehen kirjoittamaa kirjaa.
 
 Kirjoittanut: viola, 17.10.2007 13:34
Syvältä ruotivaa sanaa!

Tulee mieleen Jeremia 31:29 "Niinä päivinä ei enää sanota: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaita vihloo.'"
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 18.10.2007 07:30
Augustinus alkaa sitten tosissaan irrotella Jumalan Sanalla Rooman romahduksen kokeneita kristittyjä tästä ajallisesta ihmisten kaupungista.

Mitä Kristuksen pyhät lopulta menettivät kaupungin valtauksessa? Tapahtuiko heille jotain, joka ei lopulta koituisi heille siunaukseksi apostoli Paavalin opetuksen mukaan?

"Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa." Room 8:28

Augustinus jatkaa "He menettivät kaiken mitä heillä on. Uskonsa? Jumalisuutensa? Salatun sisäisen ihmisen aarteet, jotka Jumalan silmissä ovat niin kalliit? Menettivätkö he nämä? Sillä juuri nämähän ovat kristittyjen todellisia aarteita."
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 18.10.2007 07:34
Puhuessaan krisittyjen todellisista aarteista hän viittaa tuohon esikoisherätyksen naisille niin tuttuun Raamatun lauseeseen, mutta hyvin positiivisessa mielessä mainitsemattakaan koreilua!

"Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista."

Niin, voimma Augustinuksen kanssa todeta, että tässä todella on sellainen kristityn naisen ja miehen todellinen aarre, jota sota ja muut elämän vastoinkäymiset eivät voi ottaa pois vaan tuo vain paremmin ja kirkkaammin esille.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 18.10.2007 07:36
Hän tietää mistä puhuu, kun viittaa Rooman pakolaisille Paavalin sanoihin Timoteukselle 1 Tim 6:6-10

"Suuri rikkauden lähde usko kyllä onkin, kun tyydymme siihen mitä meillä on. Emme me ole tuoneet mitään mukanamme maailmaan emmekä voi viedä mitään täältä pois.

Kun meillä on ruoka ja vaatteet, saamme olla tyytyväisiä.

Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset tuhoon ja perikatoon.

Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä."
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 18.10.2007 07:40
Ihmisten kaupungin katoavat aarteet tosin menivät, mutta kristittyjä opetetaan, että niihin ei tule turvatakaan tässä elämässä.

Augustinus oli jättänyt hyväpalkkaisen ministeritason ammattinsa, sosiaaliset turvajärjestelmät, maineen ja kunnian keisarin hovin loistavana puhujana.

Hän oli jättänyt tuon kaiken Kristuksen tähden ja lähtenyt seuraamaan Herraansa.

Nyt hänellä on kanttia sanoa roomalaisille kristityille pakolaisille, että he tosin menettivät talonsa, virkansa, säännöliset rahatulonsa, perintömaansa, orjansa ja lääkärinsä, mutta kaikki tuo on vain ajallista

Ans mennä vaan!

Vaan meidän on Jumalan kaupunki.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 18.10.2007 07:47
"Ne jotka menettivät Rooman valtauksessa kaiken maallisen omaisuutensa, jos he olivat omistaneet sen kuten apostoli on opettanut - joka oli köyhä mutta sisäisesti rikas - eli jos he käyttivät maailmaa oikealla tavalla - voivat sanoa Jobin tavoin koeteltuina, mutta ei lyötyinä

- Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!" Job 1:21

...
olen varma, että tuon hienon kohdan teoksesta pystyisi joku kääntämään paljon paremmin kuin minä ja on niin tehnytkin uudessa suomennoksessa.

mutta Augustinuksen reipas kaivuu kristityn ympärillä on irroittelemassa hänen juuriaan tästä ajallisesta kaupungista.

Kaikki meni mutta menköön vain.

Hän kuitenkin käyttää sanaa "jos". Sillä paljon on ikävä kyllä kristittyjä, joiden juuret ovat syvällä tämän maailman aarteissa ja joille iso tulipalo olisi tosi kipeä juttu.
MikkoL:
"käyttivät maailmaa oikealla tavalla" ei ole oikein hyvä, Augustinuksella on tässä ajatus "maailmassa mutta ei maailmasta"
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 19.10.2007 07:41
Jatkan istuskelemista Augustinuksen jalkojen juuressa, tässä on hyvä olla.

Koetan veistellä tästä vankasta ruisleivästä jonkun viipaleen, jos tylsällä veitselläni saan irti, ja pistää vähän voita päälle, että olisi toistenkin vähän helpompi pureksia.

Augustinus jatkaa kristityn sieluntilan pohtimista, kun Jumala on antanut vetää ajallisen turvallisuuden ja maallisen omaisuuden maton kokonaan jalkojen alta ja kerjäläisen vertaisena on jouduttu mieron tielle lähtemään, kauas pois kotoa.

Tälle evakkomatkalle ei edes karjaa saatu mukaan.

Job on vapaa, hän on menettänyt kaiken, mutta tietää, että siitä on kuolemassa kuitenkin pian luovuttava.

Kristitty ei ehkä nyt kaikkea turvaansa maailmaan pannut, mutta joutuu nyt kaiken menettäessään kipeästi tuntemaan, millainen virhe oli maaallista mammonaa rakastaa.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 19.10.2007 07:46
Kristityille oli kyllä saarnattu apostolin sanoin, että joka rikastua tahtoo "lävistää itsensä monella tuskalla".

Mutta tämä opetus ei mennyt kalloon.

Nyt sama opetus annettiin oikein oman kokemuksen kautta, ja johan olisi aika tuo sana ymmärtää.

Vika ei ole siinä, että on rikas tai omistaa tämän maailman omaisuutta.

Vika on siinä, että alkaa rakastaa tuota rahaa.

Aamu alkaa pikemmin myhäilevällä ajatuksella, "mitä siellä tilillä tänään onkaan" kuin kiitoksella Jumalalle hyvin nukutusta yöstä.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 19.10.2007 07:47
Taas Augustinuksen mieleen nousee apostolinen opetus, joka juuri näin sanookin:

"Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme.

Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille.

Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän."

1 Tim 6:17-19
Kirjoitus poistettu / MikkoL
:

 
 Kirjoittanut: MikkoL, 19.10.2007 07:56
Roomasta paenneille kristityille Augustinuksella on siis tällainen nuhde, että tämän ajan aarteiden rakkaus oli päässyt livahtamaan sisään.

Sen tähden kaiken menettäminen tuntuu nyt niin kipeältä. Sisäinen asenne ajallista omaisuutta kohtaan oli ollut väärä.

Jeesuksen sanoihin viitaten taivaan aarteista hän kertoo, miten hyvin ne olivat tehneet, jotka tähän opettajaan olivat luottaneet, tähän heidän aarteidensa uskollisimpaan vartijaan uskoneet.

Edes tuhatvuotisen Rooman tuho ei voinut heitä järkyttää, koska he olivat panneet luottamuksensa parhaaseen aarteiden vartijaan.

Heidän suurimmat aarteensa olivat turvassa voittamattomassa linnassa, mihin Alarik ryöstelevine joukkoineen ei voinut päästä!
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 19.10.2007 08:06
Augustinus nostaa sitten silmiemme eteen hyvän esimerkin, totisen kristityn, joka teoissa, ei vain sanoissa, oli lähtenyt seuraamaan Jeesusta Kristusta.

Bordeauxin kaupungissa syntynyt Paulinus oli kuin vauraaseen esikoisten sukuun kuuluva mies. Hän oli perinyt suuria maaomaisuuksia vanhemmiltaan ja sen lisäksi solminut avioliiton toisen rikkaan perheen tyttären kanssa, joka oli tuonut mukanaan toisen mokoman omaisuutta lisää.

Paulinus kääntyi 36 vuotiaana kristityksi. Hän lahjoitti kaiken omaisuutensa köyhille ja tarvitseville.

Toistan. Hän lahjoitti kaiken omaisuutensa köyhille ja tarvitseville.

Miehestä tehtiin Nolen kaupungin piispa. Alarik valtasi sen pian Rooman jälkeen, ja saavuttuaan pakolaisena Hippoon hän kertoi Augustinukselle rukoilleensa

"Oi Herra, älä anna kullan ja hopean minua vaivata, sillä Sinä tiedät missä minun aarteeni on"
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 19.10.2007 08:10
Okay, Kristuksen pyhiä, jotka olivat jo luopuneet aivan kaikesta Herran tähden.

Voimme ihailla heidän uskoaan ja määrätietoisuuttaan seurata Herraa, mutta emme ole samassa tilanteessa omassa yhteiskunnassamme, vain omien säästöjemme varassa.

Kannamme sosiaalisesti toisiamme modernin yhteiskunnan verojen ja KELAn ja muun avulla. (eikö muka kaikki tuo voisi romahtaa?)

Mutta Augustinus jatkaakin jännästi

Herra oli varoittanut etukäteen omiaan Rooman hävityksestä!

Samalla tavoin kuin Hänen opetuslapsensa muistivat varoituksen Jerusalemin hävityksestä, ja pakenivat Pellaan ennen Tituksen armeijan aloittamaa piiritystä.

Heitä oli varoitettu ja he olivat uskoneet sen.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 19.10.2007 08:15
Varoituksen profetian kuulleet olivat osanneet järjestää asiansa niin, että he eivät edes menettäneet maallista omaisuuttaan.

Taivaallinen omaisuus oli hyvässä turvassa Jumalan kaupungissa, jonne eivät varkaat ja ryövärit ja vandaalit pääse.

Toisilla oli siis sitä suurempi syy katua, että eivät olleet ottaneet vastaan sen enempää apostolin opetusta oikeasta aarteesta eivätkä ottaneet vaarin ennustuksia kaupungin tuhosta.

Augustinus nuhtelee niitä, jotka antoivat kiduttaa itseään sen sijaan että ilmoittivat barbaareille missä heidän omaisuutensa on. Kauheisiin tuskiin pitää mennä ainoastaan Kristuksen tähden, ei maallisen omaisuuden suojelemiseksi.

Itse jo melkoisena askeettina eläneenä hänellä on kuivahko ohje nälänhädän kouriin joutuneille kristityille:

ne jotka nälkään kuolivat, pääsivät pois tämän ajan murheista. Jotka sen kestivät, oppivat elämään vähemmällä ja paastoamaan pitempään!
MikkoL:
de civitate dei 1 luku 10
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 07:33
Paha äkkikuolema

Jumalanpalveluksessa rukoilemme papin kanssa yhteisessä kirkkorukouksessa "varjele meidät pahasta äkkikuolemasta". Tähän rukoukseen on helppo yhtyä ja se tuo monenlaisia elämän tosiasioita mieleen.

Augustinus kertoo, miten raskas on kuulla niiden kristittyjen kohtalosta, jotka gootit julmasti murhasivat Roomassa.

He kokivat ihmisen kohtalon. Jumala ei varjellut heitä pahasta äkkikuolemasta, vaan he joutuivat häväistyiksi ja raadelluiksi barbaarien käsissä ja menettivät henkensä.

Mitä tähän sanomme?

Stoalaisen tyynesti Augustinus jatkaa, oikeastaan kuin kuivalla englantilaisella huumorilla

"Ainakin siitä olen varma, että kukaan ei ole kuollut, jonka ei olisi ollut määrä joskus kuolla."

Totta, mutta ehkä laiha lohdutus?
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 07:41
Kuolema on suuri tasoittaja. Elämän päättymisen myötä katkeaa lyhyt ja pitkä taival, eikä niillä ole lopulta eroa.

Augustinuksen ajatus on, että toinen eli kahdeksan ja toinen 80 vuotta, mutta kuolema on tasannut nämä vuosiluvut.

Mitä merkitsee, kuinka ihminen kuolee, kun se kuitenkin tapahtuu hänelle vain kerran eikä toistu?

Onko parempi elää peläten kaikkia mahdollisia erilaisia tapoja kuolla, kuin kokea niistä yksi ja kuolla?

Augustinus sanoo, että hän toki tietää heikkoutemme ja että mieluummin elämme pitkään peläten kaikenlaisia tapoja kuolla kuin kuolla kerran ja päästä kaikista noista peloistamme.

Kuolema ei ole paha, vaan paha on mitä sitä voi seurata. Älkäämme siis pelätkö kuolemamme tapaa, vaan mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.

Jos siis köyhän Lasaruksen, jonka haavoja koirat nuolivat, kuolema oli parempi kuin hienoon asuun pukeutuneen rikkaan, mitä pahaa nuo Rooman julmat surmat oikeastaan saivat aikaan?
MikkoL:
de civitate dei 1:11
Kirjoitus poistettu / MikkoL
:

 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 09:20
Antiikin Kreikassa ja Roomassa oli ainakin kahdenlaista suhtautumista elämän ja kuoleman peruskysymyksiin.

"Syökäämme ja juokaamme, sillä huomenna kuolemme" on epikurolaisten ajattelua, johon Paavalikin näyttää viittaavan puheessaan ateenalaisille.

Sen taustana on materialismi, kaikki on pelkää ainetta ja atomia eikä millään oikeastaan ole mitään väliä. Olkaamme siis onnellisia! (he kyllä miettivät sitten aika lailla, mitä tämä onnellisuus käytännössä on)

Stoalaiset sen sijaan pyrkivät sisäiseen tasapainoon ja rauhaan etääntymällä syvistä tunteista ja keskittymällä ihmisen tahtoon.

Kaikki on oikeastaan edeltä määrättyä, joten ihmisen tulee käyttää kaikkien hyväksi niitä luontaisia ominaisuuksia, joita hänellä on ja kestää kohtalon iskut tyynesti.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 09:22
Oman aikamme suomalaiset taitavat olla enemmän stoalaisia kuin onnea ja nautintoja etsivitä hedonisteja.

tai mistä sen tiedän.

ajattelen vain niitä tapaamiami ihmisiä, jotka sairauksien ja vastoinkäymisten kohdalla käyttäytyvät rauhallisesti ja tyynesti, ajattelevat jotenkin deterministisesti, että näin tuli tapahtua, näin oli määrätty.

sopeutuvat ja alistuvat kohtaloon ja ottavat myös elämän hyvät asiat ja menestyksen rauhallisesti, ihmeemmin intoilematta.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 09:25
he eivät mitenkään viittaa Jumalaan tai ajattele, että henkilökohtaisella uskolla tai Kristuksella olisi jotain elämän kanssa tekemistä.

tämä rauhallisuus on myös heidän lähimmäisilleen hyvää tekevää ja jotenkin vähentää huolta ja murhetta tilanteessa.

onnea ja nautintoja etsivälle materialistille ehkä tilanne on jotenkin sama, ja nämä usein sekoitetaankin keskenään. pohjavire on kuitenkin toinen.

stoalainen luonne ei ole suuntautunut onnen ja nautintojen etsintään, vaan ajattelee kuten entinen emäntä

"elämä on elettävä"
 
 Kirjoittanut: mama, 20.10.2007 09:27
Lehdissä kyllä taidetaan nykyisin enemmän kirjoitella hedonisteista kuin stoalaisista...
MikkoL: näin varmasti on, aiheena paljon mielenkiintoisempia kuin tavalliset suomalaiset
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 09:31
Hautaamatta jäänyt

on hyvä ajatella Augustinuksen sanoja niistä Rooman kristityistä, jotka Alarikin gootit surmasivat ja joita ei ole haudattu kristillisesti.

ehkä tunnet ihmisen, joka hukkui ja katosi mereen, tsunamiin, metsäpaloon, jäi rintamalle.

hautaamatta jääminen sen enempää kuin kremaatio, onnettomuudessa tai hautauksessa, ei ole esteenä ylösnousemukselle.

rintamalle kylmentyneen ja suon peittoon hiljalleen uponneen hautaholvina on kirkas taivas korkealla pilvineen ja tähtineen.

komeat hautajaiset piispoineen ja prelaatteineen eivät jumalatonta vainajaa yhtään auta.

koleraepidemian aikana kuoppaan heitetty köyhä Jumalan lapsi, enkelit tietävät hänen hautansa ja kokoavat sieltä talteen viimeisenä päivänä.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 09:35
"Ei hiuskarvakaan putoa päästänne teidän Isänne sitä tietämättä"

tämä jatkuu ihmisen kuoltuakin, kun hiuksetkin sitten hiljalleen maatuvat. Kaikkitietävä Jumala senkin tietää.

Augustinus nojaa koko ajan Raamatuun. Tässä hän viittaa Psalmin 79 sanoihin, kuinka hurskaiden ruumiille kävi

"Jumala, sinun maahasi ovat tunkeutuneet vieraat
kansat,
ne ovat saastuttaneet pyhän temppelisi
ja muuttaneet Jerusalemin rauniokasaksi.
Sinun palvelijoittesi ruumiit on jätetty
haaskalinnuille,
sinun uskollistesi jäännökset petojen kynsiin.
Joka puolella Jerusalemia
heidän vertaan vuodatettiin kuin vettä,
eikä kukaan ole haudannut heitä."

moite ei kohdistu kuolleisiin, vaan vihollisen raakuuteen vainajien ruumiitakin kohtaan.
MikkoL:
de civitate dei 1:12
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 09:45
Vainajan ruumiista on kuitenkin pidettävä hyvä huoli.

Nuo kädet ja jalat, nuo silmät ja korvat, tuo sydän, jotka nyt ovat kuoleman kylmentämät, niitä Pyhä Henki käytti tässä ajassa Jumalan kunniaksi.

Niinkuin isän sormus tai äidin rintakoru voivat olla rakkaita muistoja, niin on tuon edesmenneen ruumista huolella hoidettava ja se kunniallisesti haudattava.

Augustinus muistuttaa, kuinka Raamattu huolellisesti kertoo, miten Vapahtajamme ruumis otettiin ristiltä, pestiin, voideltiin ja käärittiin hautaliinoihin. Rakkaudella ja hellyydellä.

Torinon kääriliinasta on löytynyt kukkien painumia ja siitepölyä, keväisten kukkien, joita oli asetettu vainajan pään ympärille.

Mutta niistä ei tarvitse kohtuuttomasti surra, jotka ilman omaa syytään ovat jääneet hautaamatta.

Augustinus lohduttaa omaisia, jotka eivät kyenneet sotatilanteessa läheisiään kristillisesti hautaamaan. He eivät ole syyllisiä eikä tästä pidä kantaa aiheettomasti taakkoja.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 20.10.2007 09:52
Kunniallinen hautaus on Jumalan tahto.

Apokryfikirjojen Tobias teki hyvän teon haudatessaan kuolleita (Tob.12:12)

Jeesus itse ylistää naista, joka voiteli hänen jalkansa kalliilla nardus voiteella ja kuivasi ne hiuksillaan. Jeesus, joka oli nouseva kuolleista kolmantena päivänä, kuitenkin sanoi "hän teki sen minun hautaamistani varten". (Mt 26:10-13)

Eivät nämä kuolleet ruumiit mitään tunteneet, mutta Jumalan hyvä huolenpito ulottuu sinun hautaamiseesi asti.

Jos Herra näin palkitsee ne, jotka kuolleesta ruumiista huolen pitävät, kuinka enemmän Hän ottaa vaarin niistä teoista, joita teet elävien hyväksi!

"Niinpä vaikka Rooman hävityksessä ja muissa kaupungeissa kristittyjen kuolleilta ruumiilta vietiin viimeinen palvelus, tämä ei ole elävien syy, jotka eivät siihen kyenneet, eikä vahingoita kuolleita, jotka eivät menetyksestä tiedä."
MikkoL:
de civitate dei 1:13
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:04
Rooma jätti pakanajumalat ja kääntyi 300-luvun alkupuolella maailman mahtavimman miehen, Rooman keisarin komennolla uskomaan Kristukseen.

300-luvun loppupuolella keisari alkoi hurskaan piispansa neuvoja noudattaen hävittää pakanuuden muistoja Rooman hallinnosta ja 382 kultainen Voiton patsas poistettiin senaatista.

Pian sen jälkeen Rooma kukistui vihollistensa jalkoihin, mitä ei ollut tapahtunut lähes tuhanteen vuoteen.

Pakanat sanoivat, että syynä oli isien uskosta ja pyhistä perinteistä luopuminen. Tämä vieras uusi uskonto, tämä Jeesus uskonto, ei tuonut kaupungille suojaa vaan johti perikatoon.

Kristityt sanoivat, että Alarikin hyökkäyksessä 410 he olivat joutuneet perikatoon, menettäneet omaisuutensa, heidän rakkaansa olivat jääneet hautaamatta, ja monta muuta surkeutta oli heitä kohdannut yhdessä pakanoiden kanssa.

Jumala ei ollut tehnyt mitään eroa heidän ja niiden välillä, jotka eivät Kristusta tunnustaneet.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:09
Augustinus ei jätä Rooman pakolaisia, evakkoväkeä, ilman vastauksia. Niitä olemme tässä tarkastelemassa.

Ei vain historian kiinnostuksesta, vaan koska näillä Raamatun Sanalla perustelluilla vastauksilla on yhä ajankohtaista sanomaa tämän päivän kristityille. Niissä on jotain ajatonta, yli historian myrskyävän meren kaikuvaa valoa ja voimaa.

Siitä juuri on kyse kirjassa "Jumalan kaupunki"

Jeesus irroittaa valitsemansa ja opettamansa palvelijansa kautta suurta Rooman valtiota ja sen mukana hänen luokseen saapuneita valtavia opetuslasten massoja.

Hän selittää heille, ja koko länsimaiselle kristikunnalle, mikä on ihmisten kaupunki ja mikä on se Jumalan kaupunki, jonka kuningas ja keisari Hän itse on.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:13
Herra lupasi, että Hän ei jätä omiaan yksin. Pyhä Henki on tuleva, ja johdattava heidät kaikkeen totuuteen, päivä päivältä. Maailman loppuun asti.

Tässä vanhassa teoksessa tätä mitä jalointa jumalallista opetusta on kirjoissa ja kansissa, josta riittää ayhä ammentamista.

Monissa muissakin kirjoissa ja kansissa meille on tallennettu Pyhän Hengen opetusta, jota edesmenneiden pyhien kautta, heidän elämänkokemustensa, sisäisen kilvoituksensa ja taistelujensa kautta on meille tallennettu.

Pitäkäämme näitä isiä ja äitejä suuressa arvossa ja kiittäkäämme Jumalaa niistä hengellisistä ja henkisistä aarteista, joita Hän runsain määrin meille omiensa kautta on antanut ja antaa.

Olkaamme samalla kriittisiä ja tutkikaamme kaikkea Jumalan pyhän Sanan valossa, onko se niin.

Esimerkiksi Lars Levi Laestadiuksen saarnaa seuroissa kuunnellessamme. Kiittäen kriittisinä!
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:17
Takaisin Hippoksen pakolaisten pariin.

He sanovat, kuinka Jumala ei suojellut Kristuksen omia, vaan monet heistä joutuivat orjuuteen barbaarien käsiin. Voimme kuvitella, millainen kohtalo näillä ihmisillä oli, lapset riistettiin vanhemmiltaan, aviopuolisto toisiltaan.

Joutua ihmisten käsiin sotaorjana saattoi olla kuolemaakin pahempi vaihtoehto noina levottomina kansainvaellusten aikoina.

Augustinus laittaa asian kuitenkin aivan toiseen näkökulmaan, uskon näkökulmaan:

"Joutua vankeuteen olisi tosiaan mitä surkuteltavin kohtaloa, JOS heidät voitaisiin kuljettaa jonnekin, missä Jumalaa ei ole"
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:27
Raamattuun viitaten Augustinus sanoo, että Daniel joutui viholliskansan vankeuteen, monet profeetat joutuivat vankeuteen.

Jumala ei unohtanut heitä eikä pettänyt heitä vankeudessakaan, vaan lohdutti heitä.

Hän joka ei unohtanut Joonaa hirviön vatsaan, ei unohda omiaan, jotka ovat joutuneet barbaarisen ja kuitenkin inhimillisen kansan käsiin.

Niille pakanoille, jotka näkivät Rooman tuhossa omien jumaltensa aiheuttaman koston Augustinus kertoo Marcus Attilius Regulus nimisestä kenraalista.

Puunilaissotien aikaan hän jäi karthagolaisten vangiksi.

Nämä lähettivät korkea-arvoisen sotilaan Roomaan neuvottelemaan sotavankien vaihdosta sillä ehdolla, että tämä palaisi takaisin.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:34
Kenraali Regulus matkusti ilman vartijoita Roomaan ja suositteli siellä senaatille, että vankeja ei vaihdettaisi. Se ei olisi Roomalle hyväksi.

Puhuttuaan näin päinvastoin kuin karthagolaiset olivat tahtoneetm, Regulus piti jumaltensa nimiin vannomansa valan ja palasi vapaaehtoisesti palasi vankeuteen.

Vihaiset kartagolaiset kiduttivat häntä julmasti ja panivat lopulta kapeaan laatikkoon seisomaan, jossa oli teräviä nauloja. Augustinus sanoo, että kenraali kuoli lopulta, koska ei kyennyt piikkien keskellä nukkumaan lainkaan.

Tätä jaloa ihmistä katsellessaan pakanoiden on itsekin myönnettävä, että hän ei palvonut jumaliaan ajallisen onnen ja hyvän tavoittamiseksi. Hänelle oli tärkeämpää sielun puhtaus ja jalous, juhlallisesti vannotusta valasta kiinni pitäminen.

Ymmärtäköön he tämän hienon esimerkin valossa, että kristityt pitävät kiinni uskostaan vankeudessaankin, eivätkä koe olevansa Jumalan hylkäämiä, sillä jo kotona ollessaankin he olivat sisäisesti jo matkalla toiseen isänmaahan.
MikkoL:
de civitate dei 1:14-15
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:38
Laitan sotavankeuteen joutuneiden kohdalle kauniin suomalaisen virren 365, jossa on samantapaisia ajatuksia kuin Augustinuksen lohdutuksessa.

.
Käy kohti isänmaatansa
tien kaidan matkalaiset,
ja maailmassa vieraassa
he ovat muukalaiset.
Ei kaupunkia pysyvää,
vaan vaivaa, koti-ikävää
on heillä matkallansa.

2.
Vaan kotinsa he tietävät
saavansa taivahasta,
yöt, päivät sinne rientävät
turhasta maailmasta.
Ja isänmaata ihanaa
se matka aina tarkoittaa,
he sinne ikävöivät.

3.
Niin paljon vihollisia
on heitä vaivaamassa,
saa niitä vastaan taistella
ajassa vaikeassa.
Synkeä korpi maailman
eksyttää monen kulkijan,
ja myrsky maahan kaataa.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:39
4.
Myös monet murheet maalliset
vaivaavat painollansa,
ja sairaudet, puutokset
saa kantaa ruumiissansa.
On hauras maja maallinen,
astia heikko, savinen,
se kaiken kivun tuntee.

5.
Oi rakas Jeesus, suloinen,
sinua rukoilemme,
nyt katso puoleen heikkojen
ja riennä turvaksemme.
Me emme pääse ollenkaan
pyhyyden tietä kulkemaan
omassa voimassamme.

6.
Vaateta heikot kulkijat
sun matkavaatteellasi,
voitele silmät sokeat
nyt silmävoiteellasi.
Sanasi lyhty käteemme,
kärsimysmuotos eteemme
aseta, Herra, aina.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:39
7.
Anteeksi anna syntimme,
ne tuskaa tuntoon saavat,
pois pyyhi saastaisuutemme,
lääkitse sielun haavat.
Uudista meissä kuvasi,
kirkasta kallis armosi,
lyö maahan viholliset.

8.
Tee lujaks heikko uskomme
laaksossa kiusausten,
suo, ettei sammu toivomme
helteessä koetusten.
Rakkauttasi tuntemaan
ja jälkiäsi seuraamaan
ah auta, Herra Jeesus.

9.
On paha, raskas, vaikea
vaelluksemme aika,
ja rauhaton on matkalla
niin usein lepopaikka.
Vaan koska päättyy matkamme,
niin loppuvat myös vaivamme
ja levon aika alkaa.
MikkoL:
VK 365 Mahd. Henrik Renqvist 1827.
Uud. Wilhelmi Malmivaara 1893. Virsikirjaan 1938.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 07:44
10.
Ne kaikki, jotka kulkevat
autuuden tietä kaitaa,
esteitten läpi tunkevat,
kun Herra heitä hoitaa.
Vie, Herra, meidät ihaniin
Karitsan häihin iäisiin
suuressa armossasi.



-----
kaidan tien kulkeminen, Kristuksen seuraaminen, ei ole menestyksen teologiaa. Se ei takaa rikkautta, terveyttä, avio-onnea ja pitkää, täyteläistä elämää.

Onnettomuus, sota, pakolaisuus, köyhyys ja sairaudet kohtaavat kristittyjä siinä, missä muitakin ihmisiä.

Hyvän Jumalan varjelus ja monenlaiset siunaukset, ajallinen menestys, isänmaan rauha ja hyvinvointi kohtaavat ei-kristittyjä siinä missä kristittyjäkin.

Autuuden kaitaa tietä kulkevia irrotellaan eri tavoin tästä ihmisten kaupungista ja heitä kiinnitetään toiseen, Jumalan kaupunkiin.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 21.10.2007 08:12
vanha arkkivirsi 365 on runoiltu samassa hengessä kuin de civitate dei on kirjoitettu

"Pääosa virrestä on rukousta. Ne säkeistöt (5–10) kuuluvat suomalaisten rukousvirsien helmiin.

Käy kohti isänmaatansa on körttiläisten perusvirsiä, joten voi kyllä sanoa, että ilman sitä jotain olennaista jää puuttumaan herättäjäjuhlilta.

Maanläheinen koraali, eteläpohjalainen kansantoisinto, kantaa vaellusvirren sävelmän leimaa."

Tauno Väinölä
 
 Kirjoittanut: mjoalmme, 21.10.2007 12:10
Upeaa Jumalan sanaa.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 22.10.2007 07:15
Raiskaus

tiedämme hyvin nykyisinä aikoina, kun asioista puhutaan avoimesti, millaista jälkeä raiskaus ulkona puistossa kesäisenä yönä tai kotona perheenisän käsissä voi vaimoon tai tyttäreen jättää.

Augustinus haluaa lohduttaa Rooman valtauksessa raiskattuja vaimoja ja naimattomia naisia. Erityisesti hänen mielessään ovat sellaiset naiset, jotka ovat omistaneet koko elämänsä Kristukselle ja tehneet naimattomuuslupauksen.

Samanlaisen kuin hän itse oli tehnyt uskoon tultuaan. Vaikka Jumala ei ollutkaan suonut hänelle sitä vapautta, joka Paavalille oli näissä asioissa annettu.

Hyveellisyys, joka tekee elämästä hyvän, asuu sielun valtaistuimella, ja pyhittää ruumiin jäsenet tahdollaan.

Jotenkin näin Augustinus sanoo ja jatkaa, ettei toinen ihminen voi tätä sydämen siveyttä väkivaltaisuudellaan turmella, jos nainen ei voi tilanteesta paeta tekemättä syntiä.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 22.10.2007 07:25
Augustinus paukauttaa sitten tavalla, joka osoittaa, että hän tietää mistä puhuu. On varmaan itse ajatellut paljon ja kuullut Roomasta paenneiden hurskaiden naisten kertomuksia.

"Sen lisäksi, että toiselle aiheutetaan kipua on myös mahdollista käyttää toisen ihmisen ruumista omien himojensa kohteena ja kun tämä tapahtuu, puhtainkin sielu, josta häveliäisyys ei ole kadonnut, kokee häpeää - häpeää tapahtumasta, joka tuottaa jonkin verran mielihyvää ja joka ei olisi voinut tapahtua ilman ainakin pientä tahdon myöntymistä."

Tuon voi varmasti kääntää paljon paremmin, että ajatus tulee selkeämmäksi.

Augustinus puhuu naisen sielunelämän monimutkaisuudesta, fyysisestä nautinnosta joka voi sekaantua raiskaukseen ja mahdolliseen tahdon horjuntaankin tilanteessa.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 22.10.2007 07:28
Hän ei siis katso vihollisen käsiin joutunutta puhdassydämistä kristittyä naista musta-valkoisesti, koko olemuksellaan raiskausta vastustavana ja pelkkää vastenmielistä kipua tuntevana, vaan todellisena ihmisenä.

Se etteivät viattoman uhrin tunteet ole välttämättä vain kielteisiä ja että raiskaus voi tuoda myös mielihyvän tunteita, voi aiheuttaa raiskatulle itsesyytöksiä ja vaikeuttaa vielä hänen tilannettaan.

Jotkut raiskatut neitsyet olivat myöhemmin tehneet itsemurhan, ja Augustinus kysyy hellästi, kuka heitä voi siitä tuomita.

Ne jotka ivaavat neitsyitä, jotka eivät tuolla tavoin lisänneet omaa rikostaan, itsensä murhaamista, raiskaukseensa, ovat suorastaan hulluja.
MikkoL:
Korjaus: Augustinus ei ajattele jälkikäteen tehtyä itsemurhaa, vaan naisia, jotka mieluummin tappoivat itsensä kuin antautuivat vihollisen raiskattavaksi.
 
 Kirjoittanut: MikkoL, 22.10.2007 07:33
Lakia ei saa ottaa omiin käsiinsä ja surmata edes todelliseen rikokseen syyllistynyttä, jota ei ole julkisesti tuomittu.

Neitsyt on täysin viaton raiskaukseensa, ja tekee suuren rikoksen surmaamalla tämän viattoman, eli itsensä.

Eikö olekin niin, Augustinus jatkaa, että hirttäytymällä Juudas vain pahensi tilannetta. Hän ei luottanut Jumalan armoon kavallettuaan Jeesuksen, eikä sallinut itselleen mahdollisuutta katumukseen ja parannukseen.

Juudas lähti tästä elämästä ei vain Kristuksen kavaltajana, joka oli rikos, vaan myös itsensä murhaajana, joka oli toinen rikos.

Miksi siis viaton ihminen tekisi rikoksen ja surmaisi itsensä estääkseen toisen ihmisen tekemästä synnin omaa ruumistaan vastaan.
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 05:36
voiko raiskaus turmella naisen mielen puhtauden ja viattomuuden?

jos himo on toisen ihmisen, se ei saastuta naisen mieltä. jos se saastuttaa, himo on myös naisen mielessä.

mutta vaikka niin olisi naisen kohdalla, sittenkään ei hänen viattomuutensa ole menetetty, koska häneltä on otettu oman kehon hallinta ja oma tahto.

muussa tapauksessa mielen puhtaus olisi kuin jokin ruumiillinen ominaisuus, kauneus, jäntevyys, lihasten voima tai hyvä terveys. mitä silloin surra sen menettämistä?

mutta mielen puhtaus on sielun ominaisuus, jota väkivaltainen seksuaalinen hyökkäys ei voi naiselta viedä.

ja jopa raiskatun naisen ruumiin pyhyys säilyy tämän mielen jalouden ja puhtauden takia.
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 05:43
naisen hyveellisyys ja siveys ei siis ole jokin ruumiillinen asia, esimerkiksi neitsyydestä kertova immenkalvo.

Augustinus ajattelee tapausta, jossa lääkäri tai joku muu asia vahingossa rikkoo immenkalvon.

Rooman kristittyjen neitsyiden raiskauksessa vihollinen teki niin.

Tämä kehon vahingoittuminen ei vahingoita neitsyen sielun puhtautta ja vähennä hänen arvoaan ihmisenä.

Näin siis toisen ihmisen himojen kohteeksi joutunut nainen ei menetä sielunsa koskemattomuutta ja pyhyyttä, joka myös antaa koko hänen keholleen pyhyyden raiskauksesta huolimatta.

uudelleen Augustinus varoittaa, että nainen ei saa missään tapauksessa tehdä itsemurhaa estääkseen raiskauksen tai sen jälkeen.

Toisen ihmisen pahuus ja väkivalta ei turmele hänen sieluaan ja sen koskemattomuutta, vaikka nainen olisi kokenut väkisinmakaamisesta itsekin ruumiillista nautintoa.
MikkoL:
de civitate dei I 16-18
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 05:57
Lucretia nimisen naisen kohtaloa muistettiin Rooman suuressa valtakunnassa erityisen arvostettuna.

Jeesuksen aikaan elänyt historioitsija Titus Livius (59 eKr- 17 jKr) laati jättimäisen Rooman historian aina sen alusta ja aina keisari Augustukseen asti (Ab urbe condita)

Livius kertoo että viimeinen etruskeihin kuuluvista legendaarisista seitsemästä kuninkaasta oli Lucius Tarquinius Superbus.

Nykyajan historioitsijoiden mukaan tämä ilmeisesti hallitsi Rooman kaupungissa 535-510 eKr (tuo on siis heprealaisten pakkosiirtolaisuuden aikaa Babyloniassa)

Kuninkaalla oli paha, väkivaltainen poika nimeltä Sextus Tarquinius.

Kertomuksen sankari on konsuli Lucius Tarquinius Collatinuksen kaunis vaimo Lucretius.
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 06:02
Eräänä yönä Tarquinius istuu miesten kanssa nuotiotulilla, ja puheena on, kuinkas muuten, naiset.

Illan mittaan kehittyy väittelyä siitä, kuka miesten tuntemista naisista on ihanin.

Asia päätetään ratkaista siten, että porukalla mennään heitä katsomaan ja niin tehdään että ratsujen kaviot kopsaa.

Kun he saapuvat konsuli Collatinuksen kotiin, tämän vaimo Lucretius herättää kaikkien ihailun hienolla käytöksellään ja kauneudellaan.

Tarquinius ei saa häntä mielestään ja palaa muutaman päivän kuluttua Lucretiuksen kotiin. Hän haluaa maata tämän kanssa, mutta jalo roomalainen nainen kieltäytyy tietenkin jyrkästi.
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 06:08
Mies ei anna periksi ja keksii, miten pakottaa valheen avulla Lucretiuksen suostumaan haluunsa.

Hän uhkaa, että jos nainen ei suostu makaamaan hänen kanssaan, hän tappaa Lucretiuksen ja tuo surmatun orjan tämän vuoteeseen syyttäen konsulin vaimoa kaikille uskottomuudesta miestään kohtaan.

Näin pakotettuna Lucretius suostuu ja Tarquinius makaa hänen kanssaan. Käytännössä tämä on kuitenkin kuolemalla ja julkisella häpäisyllä uhaten suoritettu raiskaus.

Onneton Lucretius kutsuu seuraavana päivänä isänsä ja aviomiehensä ja kertoo heille kaiken mitä on tapahtunut. Sen jälkeen hän ottaa veitsen ja surmaa itsensä.

Raivostuneet sukulaiset hyökkäävät raiskaajan isän, kuningas Lucius Tarquinius Suberpuksen hoviin, tappavat kuninkaan ja lopettavat kerralla koko kuninkuuden. Roomasta tulee tasavalta.

Sextus Tarquinius onnistuu pakenemaan, mutta kostaja löytää hänet myöhemmin Gabiin kaupungista parikymmentä kilometriä Roomasta itään, ja surmaa tämän.
MikkoL:
Lucretius on kiehtonut taiteilijoita kautta aikojen. Rubensin upea maalaus vuodelta 1610 on Eremitaashissa Pietarissa

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/c/c8/Tarquinius_and_Lucretia_-_Rubens_-_1610_-_Hermitage.jpg

Tiepolon maalaus vuodelta 1750 on Augsburgissa

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/c/c2/Tarquinius_and_Lucretia_-_Tiepolo_-_1750_-_Staatsgalerie_am_Shaezler-Palais%2C_Staedtische_Kunstsammlungen_Augsburg_.jpg
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 06:14
Lucretia on muuten edelleenkin aivan ajankohtainen antiikin Rooman ajan henkilö ...

trivia tietona kerrotaan, että maailmanmaineeseen noussut suomalainen heavy metal yhtye Nightwish mainitsee hänet laulussaan
Bare Grace Misery
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 06:22
Augustinus lohduttaa Rooman valtauksessa raiskattuja kristittyjä naisia.

Hän puolustaa voimakkain sanoin etenkin sellaisia neitsyitä, jotka eivät olleet surmanneet itseään välttääkseen raiskauksen. Tästä siviilirohkeuden puutteesta jotkut sydämettömät olivat heitä jopa pilkanneet.

Augustinus kertoo lyhyesti Lucretiuksen vaiheista. Eikö tämä jalo roomalainen ole esikuva, miten raiskatun naisen tulee osoittaa viattomuutensa surmaamalla itsensä?

Ei. Vaikka mies ja nainen yhtyivät toisiinsa, tilanteessa oli kaksi, mutta vain yksi teki huorin.

Koska Lucretia surmasi viattoman, siis itsensä, hän kuitenkin rikkoi Rooman lakeja ja teki murhan.

Surmattu nainen ei ollut tehnyt aviorikosta, joten viattoman ihmisen surmaajan vastuu on sitäkin suurempi.
MikkoL:
de civitate dei 1:19
 Kirjoittanut: MikkoL, 23.10.2007 06:29
Itsemurha

Augustinus vetoaa pyhään Raamattuun, joka ei missään kohdassa anna lupaa ihmiselle tappaa itseään siveytensä tai moraalinsa varjelemiseksi.

Itsensä surmaaminen sen sijaan rikkoo kymmenen käskyn "Älä tapa"

Sitä ei ole kirjoitettu "Älä tapa lähimmäistäsi" niinkuin muut käskyt.

Vaan yksinkertaisesti "Älä tapa", älä itseäsikään.

Et myöskään saa antaa tuolla tavoin väärää todistusta lähimmäisestäsi... etkä itsestäsi! olet viaton, et saa itsesi surmaamisella väittää muuta.

Ja Augustinus varmuudeksi tarkentaa, että kielto "älä tapa" ei koske kasvien tappamista, puun kaatamista, eikä eläinkuntaa, jotka Jumala on asettanut ihmisen valtaan, vaan yksinomaan ihmistä.

Itsemurha on kymmenen käskyn ja siten Jumalan tahdon vastainen teko, murha.
MikkoL:
de civitate dei 1:20

No comments:

Post a Comment